Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Kuulumiset trimmauksen ja koirien parissa

Kaikenkarvaiset

18.08.2012, Hilu

Kaikenkarvaisia karvakuonoja on käynyt luonani ja rotukirjo on ollut ilahduttavan monipuolinen. Jokainen koira on tietenkin oma yksilönsä, mutta on kuitenkin hauska huomata, että tietyillä roduilla on usein ”omat juttunsa” trimmauksessa käyttäytymisen suhteen. Esimerkiksi mäykyt: nuorille mäykyille nyppimiseen suhtautuminen on yleensä ihan hyvä, kuitenkin hyvin usein ensimmäiset 10 minuuttia on semmoista hauskaa ”dramatisointia/protestointia”, jonka jälkeen kun mäykky oivaltaa että ei tästä vähään aikaan pääse mihinkään niin loppuaika meneekin tosi jouhevasti. Westit ovat usein alussa kovin yhteistyökykyisiä ja jaksavat ainakin ensimmäiset 1,5 tuntia hyvin, mutta sen jälkeen alkaa usein ns. ”hermot kiristymään”. Siksi pidänkin aina westejä nyppiessä pienen pieniä hengähdystaukoja, jotta nyppiminen saadaan aina loppuun niin ettei ”hermojen kiristymistä” pääse missään vaiheessa tapahtumaan. Käppänät ovat mielestäni hyvin tasaisesti koko trimmin ajan joko tosi rauhallisia tai koko trimmin ajan tosi varautuneita. Eli harvemmin on niin että jossain vaiheessa vain tulee ”nyt riitti” efekti. Villakoirilla tuntuu hermot menevän oikeestaan melkeinpä vaan korvakarvojen nyppimisestä, tassujen ja kuononajelu ovat vain hieman häiritsevää, mutta villakoirilla se vain tuntuu olevan ihan geeneissä saakka että tämä on vain kestettävä. Tässä vain muutamia rotukohtaisia kokemuksia, toki rotuja on vaikka kuinka.
Tässä listaa trimmaamistani roduista:

Borderterrieri
Skotlanninterrieri
Valkoinen länsiylämaanterrieri
Cockerspanieli
Jackrusselinterrieri
Australianterrieri
Karkeakarvainen mäyräkoira
Airedalinterrieri
Parsonrusselinterrieri
Cairnterrieri
Bolognese
Tiibetinterrieri
Afgaaninvinttikoira
Yorkshirenterrieri
Havannankoira
Norfolkinterrieri
Suursnautseri
Villakoirat
Newfounlandinkoira
Kääpiösnautseri
Petit basset griffon vendeen
Bichon frise
Norwichinterrieri
Kettuterrieri
Vehnäterrieri
Bretagnenbassetti
Shih Tzu
Espanjanvesikoira
Coton de Tulear
Kiinanpalatsikoira
Kiinanharjakoira (puuteri ja naku)
Maltankoira
Lagotto romagnolo
Glen of imaalinterrieri
Amerikancockerspanieli
Barbet (ranskanvesikoira)
Kromfohrländer
Samojedi
Australianpaimenkoira
Kultainennoutaja
Portugalinvesikoira
Cavalier kingcharlesinspanieli
Sekarotuiset


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *