Formula 1 VPN-Suomi

Kuulumiset trimmauksen ja koirien parissa

Kesälaitumilla 15.6.-8.7.

09.06.2012, Hilu

Kesä tuntuu tulleen kuin varkain. Vaikea uskoa että kohta on jo juhannus! Kolme viikkoa luvassa lepoa, jonka jälkeen onkin hyvä taas keskittyä trimmaukseen. Rotujen kirjo on ollut mukavan monipuolista trimmauspöydällä: norfolkeja, kettareita, nöffejä, ausseja, yorkeja, viliksiä, käppänöitä, suursnautsereita, afgaaneja, russeleita,  bassetteja ja ainahan muutamia sekarotuisiakin on mahtunut joukkoon! Lisäksi tietenkin tutun turvalliset westiet 🙂 Yllättävän …

Lue kokonaan

Kuulumiset trimmauksen ja koirien parissa

Kuinka usein westien turkki olisi hyvä trimmata?

06.06.2012, Hilu

Kysymys, josta moni voi olla eri mieltä. Toki turkin laatu vaikuttaa asiaan, mutta itse lähtisin suosittelemaan max n. 2,5 kk:n välein. 3 kuukautta on usein usein jo liian pitkä trimmausväli. Kolmessa kuukaudessa esim. pää- ja kaulakarvat pääsevät kasvamaan usein niin pitkäksi, että seuraavassa trimmissä on lähes mahdotonta saada nypittyä kyseisille alueille ideaali turkki eli pää …

Lue kokonaan

Kuulumiset trimmauksen ja koirien parissa

Elokuusta lähtien olen päätoiminen trimmaaja!

31.05.2012, Hilu

Niin se aika vain vyöryy eteenpäin ja tuntuu, että tässä elää jatkuvan muutoksen pöyrteissä. Kaikesta huolimatta olen onnellinen kertoessani, että elokuusta lähtien olen päätoiminen trimmaaja. Tähän asti olen suhannut edestakaisin toimistotöiden ja trimmausten välissä. Nyt voin elokuusta lähtien keskittyä koiriin ja trimmaukseen 🙂 Poikani aloittaa myös koulussa ensimmäisellä luokalla, joten paljon uusia asioita on luvassa.

Lue kokonaan

Kuulumiset trimmauksen ja koirien parissa

Punkkeja hyi!

26.05.2012, Hilu

Punkkeja on nyt paljon! Trimmaillessa lähes jokatoisesta koirasta on löytynyt ainakin yksi punkki. Ja mikä inhottavinta, edes punkkikarkoitteet eivät aina anna sitä sataprosenttista suojaa. Itse olen turvautunut luonnonmukaiseen karkoitteeseen nimeltä Kyolic. Kyse on valkosipuliuutteesta jota voi antaa koiralle ruoan yhteydessä. Itse annan koirilleni puoli teelusikallista/ ruoka-annos. Tähän asti ei ole punkkeja vielä löytynyt, joten voin …

Lue kokonaan

Kuulumiset trimmauksen ja koirien parissa

Terveiset maalta!

20.05.2012, Hilu

Takaisin kotona. Kyllä tuo mökkeily tekee aina niin hyvää. Sai levättyä perusteellisesti. Ja koiruudetkin nauttivat oikein olan takaa :)!

Lue kokonaan

Kuulumiset trimmauksen ja koirien parissa

Mökille lepuuttamaan

16.05.2012, Hilu

Huomenna suuntaan itään päin mökille. Päivittäin trimmatessa kyllä huomaa kuinka tärkeää säännöllinen huilaaminen on. Hiemankin väärä asento trimmatessa takaa seuraavalle päivälle kipeän selän. Säädettävä satulatuoli siis kunniaan! Samoin säännöllinen venyttely. Iso joukko mäykkyjä on löytänyt luokseni trimmattavakseni, josta olenkin ollut enemmän kuin mielissäni. Aivan mahtavia persoonia on tullut vastaan! Kyljellään pötköttely nypittäessä on ollut monen …

Lue kokonaan

Kuulumiset trimmauksen ja koirien parissa

Piersonin veitset testissä

11.05.2012, Hilu

Uudet piersonin veitset ovat olleet nyt testissä ja hyvältä ovat tuntuneet. Kyseisillä veitsillä nypittäessä karva lähtee hyvin irti ja ei katkea. Toki kun käsi on tottunut eri malliseen veitseen niin alkuun sain samantien uusista veitsistä rakot käsiini. Tosin tuli nypittyä kolme westiä putkeen, joten lienee siinäkin hieman syytä. Alla kuva veitsistä (pierson medium ja extra …

Lue kokonaan

Mielenkiintoiset koira-aiheiset koulutukset: Mitä? Missä? Milloin?

Australianterrieri trimmauskurssi Oulussa 19.5.2012

10.05.2012, Hilu

Oheisesta linkistä tarkemmin kurssista: http://fi-fi.facebook.com/events/331281210254510/

Lue kokonaan

Kuulumiset trimmauksen ja koirien parissa

Varokaa dognappaajia!

03.05.2012, Hilu

Tapahtumarikas päivä. Sain trimmailla ihastuttavia pikku koiria. Nypittävinä oli mäykky sekä westie. Leikattavana oli havanese sekä sekarotuinen tiibetinterrierin oloinen vanha kaveri. Ihania tapauksia kaikki. Huippua tavata myös koirilleen omistautuneita mahtavia omistajia joille koiran hyvinvointi on selvästi tärkeä juttu 🙂 Sain tänään myös viestin että pearsonin trimmausveitseni ovat saapuneet Suomeen. En malta odotta, että pääsen testailemaan …

Lue kokonaan

Mielenkiintoiset koira-aiheiset koulutukset: Mitä? Missä? Milloin?

Venäjänmustaterrieri trimmauskurssi 17.5.2012

26.04.2012, Hilu

Mikäli venäjänmustaterrierin trimmaus kinnostaa oheisesta linkistä löydät kurssista tarkemmat tiedot: http://www.suomenmustaterrierit.net/smt/node/43

Lue kokonaan

Kuulumiset trimmauksen ja koirien parissa

Westie upean turkin kera

26.04.2012, Hilu

Tällainen westieherra kävi tänään trimmissä. Olen luvannut tuurailla erästä lahjakasta westietrimmaajaa sen aikaa kun hän saa kätensä kuntoon. Tälläinen tuli herrasta trimmin jälkeen. Oli todella ilo työstää turkkia joka on aina kauttaaltaan nypitty. Upea yksilö.

Lue kokonaan

Kuulumiset trimmauksen ja koirien parissa

Kevät kiirus

25.04.2012, Hilu

Trimmaussesonki on hurjimmillaan. Moni haluaa saada koiralleen kesäturkin ja nyt keväällä ovat monet trimmaajat todella työllistettyjä. En voi siis liikaa korostaa sitä että varsinkin keväisin kannattaa olla ajoissa liikenteessä varausten suhteen. Itse olen erityisesti erikoistunut nypittäviin rotuihin ja kädet ovatkin olleet kovassa rääkissä viime aikoina. Nypittävää riittää! Pakko rasvata käsiä jatkuvalla syötöllä, jotta tärkeät työkalut …

Lue kokonaan